Kun nuori kuningas Constans oli murhattu ja Vortigern noussut valtaan, Constansin nuoremmat veljet, Emrys ja Uther oli viety salassa mantereelle turvaan. Vuonna 466, saksien mellastaessa vapaasti pitkin Britanniaa, Emrys ja Uther, jotka olivat nyt jo aikuisia miehiä, palasivat mukanaan armeija. Sotureita Britannian joka kolkasta kokoontui veljesten luokse, ja Emrys otti itselleen tittelin Pendragon, ylipäällikkö.

Useiden taisteluiden jälkeen Emrys oli osoittanut olevan tittelinsä arvoinen, ja Ylin Neuvosto kokoontui ja pikavauhtia julisti hänet Britannian ylikuninkaaksi. Kruunajaisissa Emrys otti itselleen uuden, kuninkaallisemman nimen, Aurelius Ambrosius.

Ensi töikseen uusi ylikuningas hyökkäsi Vortigernin piilopaikkaan vuorilla. Vortigernin armeija lyötiin hajalla, ja Vortigern itse poltettiin elävältä linnoituksensa mukana.

Saksit ymmärsivät nopeasti uuden ylikuninkaan vaarallisuuden. Saksit aloittivat suuret sotavalmistelut, tarkoituksenaan nujertaa brittien vastarinta lopullisesti. Samalla Aurelius Ambrosius hyökkäili vasta rakentamansa laivaston avulla saksien tukikohtia vastaan pitkin rannikkoa.

Vuonna 480 Aurelius Ambrosius joutui myrkyttäjän uhriksi, ja myrkyn heikentämä kuningas sai surmansa sakseja vastaan käydyssä Salisburyn taistelussa. Taistelu voitettiin, ja vaikka saksien johtaja kuningas Aesc onnistuikin pakenemaan, kärsivät saksit taistelussa raskaita tappioita. Samaan aikaan käydyssä Menevian taistelussa ylikuninkaan veli Uther murskasi irlantilaiset.

Sotaretki piktejä vastaan onnistui, mutta Vortigern ei palauttanutkaan sakseja takaisin mantereelle, vaan käänsi huomionsa nyt niitä vastaan jotka olivat vastustaneet hänen valintaansa ylikuninkaaksi. Samaan aikaan Vortigern hylkäsi paikallista syntyperää olevan vaimonsa ja nai kauniin saksiprinsessa Rowenan. Morsiusmaksuksi Vortigern antoi sakseille maita Britannian rannikolta, ja myötäjäisiksi saksit lähettivät laivalasteittain lisää sotureita, johdossaan pelätyt veljeskuninkaat Hengist ja Horsa.

Saksit ryhtyivät pian ryöstelemään ja orjuuttamaan paikallista väestöä. Vortigern yritti hillitä saksien ryöstelyvimmaa, mutta turhaan. Saksit olivat karanneet hänen otteestaan, ja tottelivat enää vain omia kuninkaitaan. Britit nousivat kapinaan, ja sota raivosi pitkin maata, autioittaen kaupunkeja rannikolta rannikolle.

Vuonna 463 Vortigern ja Hengist järjestivät suuret rauhanneuvottelut. Sekä brittien että saksien ylimykset ja parhaat soturit kokoontuvat Stonehengeen, ja istuvat samojen pöytien ääreen ilman aseita, saksit ja britit vieretysten, ja ryhtyivät sovittelemaan erimielisyyksiään. Osallistujien alettua nauttimaan pöytien antimista Hengest antoi sovitun merkin, ja kaikki saksit ottivat esiin saappaisiinsa piilotetut veitset, ja surmasivat vieressään istuvan britin. Koko Britannian ylimystö ja soturien parhaimmisto surmattiin hetkessä. Vain Vortigern säästettiin, ja hänestä saksit ottivat suuret lunnaat.

Voitonhuumaiset saksit kutsuivat mantereelta paikalle lisää veljiään. Yksikään kylä ei ollut turvassa barbaarien hyökkäyksiltä.

Nöyryytetty Vortigern pakeni vuorille jäljellä olevien kannattajiensa kanssa.

Ylin Neuvosto valitsi uudeksi ylikuninkaaksi Constantinin pojan, Constansin. Constans oli nuori ja kokematon, mutta isänsä lailla viisas, hyväsydäminen ja pidetty. Kokemattomuutensa vuoksi hänelle määrättiin kaitsijaksi kokenut ja voimakas ruhtinas Vortigern.

Kolme vuotta myöhemmin nuori Constans murhattiin. Vortigern syytti murhasta piktejä, ja ryhtyi organisoimaan sotaretkeä näitä vastaan. Pitkän julkisen kiistelyn ja kulissientakaisen valtakamppailun jälkeen Vortigern valittiin ylikuninkaaksi, ja sotaretkeä alettiin toteuttamaan. Vahvistaakseen sotajoukkojaan Vortigern palkkasi mukaansa sakseja, mantereelta tulleita barbaareita jotka olivat usein ryöstelleen Britannian rannikoita.

Vuonna 410 Britannian kansalaiset lähettivät Roomaan lähetystön pyytämään keisari Honoriusta puuttumaan tilanteeseen ja pelastamaan Britannian vihollisiltaan. Keisarin vastaus, joka saapui seuraavana vuonna, oli että brittien olisi syytä alkaa huolehtimaan itse omasta puolustuksestaan. Rooma ei siihen enää kyennyt.

Ratkaistakseen tilanteen Ylin Neuvosto valitsi keskuudestaan parhaimman johtajan Britannian ylikuninkaaksi. Tehtävään valittiin mies nimeltä Constantin.

Kuningas Constantin ryhtyi heti toimeen. Valtakunnan hallinto järjestettiin uudelleen, ja parhaat soturit, yksi mies tuhannesta, lyötiin ritareiksi puolustamaan kansalaisia. Ritareille annettiin maita, joiden tuotoille he pystyisivät ylläpitämään itsensä parhaassa mahdollisessa varustuksessa. Ritareille myönnettiin erioikeuksia, joiden turvin he voisivat parhaan kykynsä mukaan keskittyä tehtäviinsä. Vastavuoroisesti ritarit vannoivat omistavansa elämänsä puolustuskyvyttömien puolustamiseen ja pahuuden kukistamiseen.
Ritareiden avulla kuningas Constantin löi barbaarit. Vuonna 440 rauha näytti jo palaavan valtakuntaan. Paholaisella oli kuitenkin muita suunnitelmia, ja täysin yllättäen kuningas Constantin joutui oman henkivartijansa murhaamaksi.

Macsen Wledigin lähdettyä Britannia jäi alttiiksi barbaarien hyökkäyksille, jolloin piktit pohjoisesta, irlantilaiset lännestä ja saksit mantereelta alkoivat kilvan ryöstelemään maan puolustuskyvyttömäksi jäänyttä väestöä. Britannian jäljelle jääneet ylimykset muodostivat Ylimmän Neuvoston Britannian hallitsemiseksi, mutta neuvosto oli riitaisa ja hajanainen, eikä kyennyt puolustamaan maata.

Macsen Wledig, tai Magnus Maximus kuten roomalaiset häntä kutsuivat, oli Britannian roomalaisjoukkojen ylipäällikkö, Dux Bellorum Britanniae, eli paikallisten kielellä Pendragon. Macsen Wledig oli kyvykäs soturi ja suuri johtaja.

Valtakunnassa ei kuitenkaan ollut kaikki hyvin. Valtakunnan rajoja koettelivat joka suunnasta jatkuvat barbaarien hyökkäykset, ja sisältä valtakuntaa näivettivät kapinat, rosvojoukot, korruptoituneet virkamiehet, nälänhädät ja rutto. Keisareiden huomio kohdistui juhlimiseen ja oman valta-asemansa pönkittämiseen, ja nopeasti toisiaan seuraavat vallankaappaukset onnistuivat aina vain vaihtamaan huonon keisarin vieläkin huonompaan. Samaan aikaan kansa pakeni todellisuutta sirkushuveihin.

Macsen Wledig päätti, että asiat oli laitettava järjestykseen. Vuonna 383 Macsen Wledig ei voinut enää odottaa jonkun muun korjaavan asioita, vaan julisti itsensä uudeksi Rooman keisariksi, ja marssi mantereelle mukanaan Britanniaa barbaareilta suojanneet sotajoukot, sekä huomattava osa Britannian virkamiehistä, ylimystöstä ja käsityöläisistä.