Kotiinpalaajat

Äkillinen tulva Malahautin nummilla oli paljastanut maaperästä joukkohaudan jossa makasi logresilaisia ritareita, ja Merlin oli lähettänyt ruumiit takaisin kotiin haudattavaksi. Ruumiiden saavuttua Salisburyyn piispa Roger pyysi paikallisia ritareita auttamaan ruumiiden tunnistuksessa. Sir Rhun (Jukka) ja Sir Madog (Mikael) löysivät ruumiiden joukosta yhden tutun hahmon – Sir Madogin itsensä. Peläten seurauksia löydöstä järkyttyneet ritarit eivät kertoneet tästä kenellekään, vaan pitivät tietonsa itsellään.

Morgan

Cornwallin herttuan nuorin tytär, nuori Morgan-neito, oli kuningas Utherin hovissa harjoittelemassa hovineidon osaa, tai kuten jotkut asian ilmaisivat, panttivankina. Sir Rhun sopi kuninkaan majordomuksen kanssa että Morgan-neito viettäisi kesän Sir Rhunin ja Leidi Gwenin tiluksilla, ja lähti ystäviensä kanssa saattamaan tätä kotiinsa.

Matkanteon katkaisi yllättävä kohtaaminen Cornwallin herttua Gorloisin seurueen kanssa. Herttuan miehet yrittivät kaapata herttuan tyttären mukaansa Sir Rhunin neuvotteluyrityksistä huolimatta, mutta ennen kuin herttuan miehet saivat tytön käsiinsä, Sir Madog nappasi hänet kainaloonsa ja karautti karkuun. Sir Rhun jäi puhumaan herttuan kanssa kun Sir Cadfannan (Ville) ja Sir Pedrog (Sami) lähtivät Sir Madogin perään herttuan miesten takaa-ajamina.

Hurja takaa-ajo jatkui pitkään pitkin Sir Madogin tiluksille johtavaa tietä. Takaa-ajon aikana Morgan tippui kyydistä kahdesti, loukaten itsensä pahasti, ja lopulta joukko herttua miehiä sai ritarit kiinni, ja pieksi heidät. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ritareista ei kuollut tai loukkaantunut vakavasti.

Saatuaan tyttärensä takaisin herttua Gorlois lähti kiireellä takaisin kotiaan kohti. Sir Rhunia herttua piti vankinaan maakunnan rajalle asti, missä tämä päästettiin vapaaksi.

Joosef arimatialainen

Sarumin kaupungissa Sir Madog antoi selontekonsa Salisburyn marsalkka Sir Eladille. Sir Madog kertoi Sir Rhunin yrittäneen antaa Morgan-neidon Cornwallin herttualle, ja Sir Madogin yrittäneen estää herttuaa viemästä tyttöä.

Sir Rhunin saapuessa Sarumiin hänet kutsuttiin kuninkaan eteen antamaan oma selontekonsa. Sir Rhun kielsi Sir Madogin syytökset, sen sijaan syyttäen Sir Madogia tytön kaappaamisesta omiin tarkoituksiinsa. Sir Rhunin esiintyminen vakuutti kuninkaan, ja Sir Madog heitettiin Sarumin Luotolinnan tyrmään, ja kuningas määräsi armeijansa valmistautumaan hyökkäämään Cornwalliin.

Myöhemmin Sir Rhun, Sir Pedrog ja Sir Cadfannan kävivät katsomassa ystäväänsä tyrmässä. Sir Cadfannan tarjosi ystävälleen lohdutukseksi isältään perimän pyhäinjäännöksen – pienen pullollisen Joosef Arimatialaisen verta. Sitten kolmikko hyvästeli ystävänsä ja lähti valmistautumaan tulevaan sotaan.

Viimeisenä asiana ennen sotaretkelle lähtöä kuningas Uther aikoi julistaa tuomionsa Sir Madogin suhteen, mutta kun vartijat lähtivät hakemaan Sir Madogia tyrmästä, ammottikin tyrmä tyhjyyttään. Kuninkaalla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä murehtimaan yhtä kadonnutta ritaria, sillä sota odotti häntä.

Ascalonin taistelu

Kuningas Utherin armeija kohtasi paljon pienemmän Cornwallin armeijan Ascalonin tasangolla. Cornwallin herttua yritti vielä neuvotella, mutta Uther oli saanut puhumisesta tarpeekseen, ja komensi armeijansa hyökkäykseen.

Sir Rhun johti taistelussa Sir Pedrogista, Sir Cadfannanista ja neljästä omasta ritaristaan muodostettua yksikköä. Ritarit rynnäköivät peitsillään läpi cornwalllilaisten linjoista ja saavutti vihollisen jousimiehet. Jousimiehet yrittivät paeta päälle karauttavia ritareita, mutta turhaan, ja Sir Rhunin johtamat ritarit jahtasivat ja lahtasivat vihollisia syvällä vihollisen selustassa.

Rynnäköidessä pakenevien jousimiesten päälle ritarit joutuivat kuitenkin hajalleen, ja tämä kostautui nopeasti. Cornwallilaiset ratsu- ja jalkamiehet painoivat päälle ja pakottivat Sir Rhunin miehet perääntymään, ja samalla Jagentin armeija ilmestyi taistelun sivustaan, ja hyökkäsi kuninkaan joukkojen kimppuun. Sir Rhun yritti epätoivoisesti saada tilanteen hallintaan, mutta paine oli liian kova. Sir Pedrog haavoittui vakavasti ja jäi cornwallilaisten talonpoikaissotilaiden vangiksi. Yksi Sir Rhunin miehistä kadotti järkensä ja katosi taistelun vilinään villisti kiljuen, ja toinen löytiin ratsailta ja hakattiin julmasti maahan. Sir Rhun menetti ratsunsa, joutui erilleen miehistään ja joutui taistelemaan hengestään yksin ja jalkaisin.

Taistelu kuitenkin tasoittui prinssi Madocin johtaman ritariosaston ilmestyessä vuorostaan cornwallilaisten sivustaan. Prinssi oli ottanut sakseja vastaan tarkoitetun laivaston ja oli pääarmeijan marssiessa purjehtinut rannikkoa pitkin, ja onnistui nyt yllättämään vihollisen. Kova ja tasaväkinen kamppailu päättyi viimein molempien osapuolten väsyneiden sotureiden saatua tarpeekseen tappamisesta.

Taistelun jälkeen kuningas ja herttua neuvottelivat, ja herttua vannoi uudestaan vasallivalansa kuninkaalle. Sekä herttua että kuningas olivat tyytyväisiä lopputulokseen, ja ritarit pääsivät palaamaan kotiin.

Sir Pedrog oli edelleen vihollisen vankina, ja oli tarkoitus vapauttaa lunnaita vastaan. Elämän kolhima ritari kuitenkin kuoli joitain päiviä myöhemmin taistelussa saamiinsa vammoihin.

Kuningas Æscwine

Saksipäällikkö Æscwine oli noussut itäisten saksien kuninkaaksi, ja Logresilaisten taistellessa keskenään saksit juhlivat uutta kuningastaan tekemällä ryöstö- ja hävitysretkiä laajoilla alueilla.